Avoin työpaikka: Avainasiakaspäällikkö
Energy used wisely – Tulevaisuuden energiaratkaisuilla kohti parempaa maailmaa.
Pyrimme tuotteillamme tarjoamaan ihmisille helpon tavan säästää energiaa. Panostamme tuotekehitykseen, jotta voimme osaltamme viitoittaa tietä kohti parempaa ja ympäristöystävällisempää energian käyttöä.
Matkalla tärkein voimavaramme ovat innovatiiviset ja osaavat työntekijämme. Haluamme pitää kiinni osaajistamme myös silloin, kun he kasvavat ohi tehtävänkuvansa vaatimusten. Kannustamme työntekijöitämme jatkuvasti uuden oppimiseen ja pyrimme tasoittamaan heidän polkuaan kohti uusia haasteita. Uskomme asiaamme 110 prosenttisesti, emmekä pelkää näyttää sitä. Työilmapiirimme on rento, huumorintajuinen ja auttavainen. Samalla olemme kuitenkin intohimoisia, rohkeita ja tehokkaita – aivan kuin tulee ollakin, jos tavoitteena on maailma, joka käyttää energiaa viisaammin.
Haluatko päästä muuttamaan maailmaa mullistavien lämmitysjärjestelmien avulla? Meillä pääset aidosti kehittämään ja viemään alaa kanssamme eteenpäin, sekä työskentelemään energiatekniikan ja alan parhaiden lämmitysjärjestelmien parissa. Työ meillä sijoittuu lähtökohtaisesti Vantaan toimipisteelle, mutta tarjoamme joustavasti mahdollisuudet osittaiseen etätyöskentelyyn. Toivomme sinulta kuitenkin myös roolin luonteen vuoksi ajoittaista matkustusvalmiutta Suomen laajuisesti.
Asiakasyhteistyön syventämistä ja teknistä asiantuntijuutta
Myyntiorganisaatiossamme on nyt paikka auki teknisen myyntityön asiantuntijalle, jolta löytyy paloa ja kiinnostusta rakentaa tulevaisuuden energiaratkaisuilla parempaa huomista. Avainasiakaspäällikkönä toimit myynti- ja tulosvastuullisessa roolissa, jossa vastaat itsenäisesti asiakasyhteistyön syventämisestä ja kasvattamisesta valikoiduissa avainasiakkuuksissa. Työskentelet tiiviisti asiakasrajapinnassa niin palveluidemme myyjänä kuin teknisenä asiantuntijana, ja tavoitteenasi on tuottaa lisäarvoa sekä asiakkaille että omalle yrityksellemme määrittelmiemme startegiatavoitteiden mukaisesti.
Vastuullasi tulee olemaan yhteistyön syventäminen eri energiateollisuuden sidosryhmien kanssa, joissa pääpaino on etenkin Ruuhka-Suomen merkittävissä energia-alan yrityksissä. Konsultoiva, proaktiivinen myyntityö on roolin keskiössä, mutta normaaliin työviikkoon mahtuu myös ihan hands-on tarjoustyöstöä. Myyntitavoitteesi sisältää niin nykyasiakkuuksien ylläpitoa kuin uusasiakashankintaa. Meillä on myyntiorganisaatiossa käytössä myyjäkohtaiset myyntibudjetit, ja CRM-uudistuksen myötä pystymme jatkossa yhä systemaattisemmin seuraamaan niin myynnin aktiivisuustasoja kuin asiakaskäyntejäkin. Palkkaus roolissa rakentuu kuukausittaisesta peruspalkasta sekä tulokseen pohjatuvasta bonusmallista.
Oletko etsimämme Avainasiakaspäällikkö?
Haemme kokenutta asiantuntijaa, jolta löytyisi soveltuvan teknisen taustan lisäksi myös kokemusta ja näyttöä tuloksellisesta myyntityöstä. Sinulla on vahva liiketoiminnallinen ymmärrys projekti- ja asiantuntijapalveluista sekä myyntiprosesseista ja tarjoustyöskentelystä. Työkielenä käytössämme on pääasiallisesti suomi, mutta työn sujuvuuden ja roolin sosiaalisen luonteen kannalta toivomme henkilöltä myös hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito on sinulle plussaa.
Tuotteemme ja palvelumme ovat monelta osin uniikkeja, joten tulemme kouluttamaan sinut näihin perehdytyksen yhteydessä. Teet tiivistä yhteistyötä myös suunnittelutoimistojen kanssa, jolloin tekninen ymmärryksesi palveluistamme ja tuotteistamme mahdollistaa kykysi tarjota juuri oikeita ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Arvostamme siis moninaista teknistä asiantuntijuutta sekä kykyäsi hyödyntää tätä myynnissä ja asiakkuuksien kehitystyössä. Lisäksi aiempi kokemus LVI-suunnittelusta, sekä projektiosaaminen ja asiantuntijuus esimerkiksi kaukolämmön kanssa työskentelystä on sinulle plussaa, mutta ei tehtävään edellytettävä vaatimus.
Roolissa loistaa henkilö, jolla on teknisen taustan lisäksi myös paloa asiakasrajapinnassa työskentelyyn, sekä tulokselliseen myyntiin ja asiakasyhteistyön kehittämiseen. Olet aidosti kiinnostunut asiakkaiden tarpeista ja varmistat myydyn palvelun sopimuksen mukaisen toimituksen yhdessä muun organisaation kanssa, sekä pohdit jatkuvasti uusia tapoja tuottaa heille lisäarvoa palvelumme kautta. Lisäksi vauhdikkaasti muuttuva teollisuudenala kysyy asiantuntijoiltamme usein kykyä sopeutua paineen alla. Suhtaudut ennakkoluulottomasti uusiin teknologioihin ja olet parhaimmillasi saadessasi pohtia ratkaisuja asiakkaiden vaihteleviin haasteisiin. Voit olla esimerkiksi taustaltasi pitkän linjan suunnittelija, joka on siirtynyt teknisen myynnin ja asiakkuuksienhoidon puolelle ja jolla olisi tulevaisuuden uratoiveissa päästä laajentamaan asiantuntijuuttaan erityisesti energiateollisuuden ja uusien lämmitysjärjestelmien ratkaisumyynnin parissa.
Miksi HögforsGST?
Meillä saat kollegaksi kaksi muuta Avainasiakaspäällikköä sekä joukon muita aluemyyntiin keskittyviä asiantuntijoita. Työilmapiiri on rento, avoin ja toiset huomioon ottava. Meillä jokainen uskoo palveluihimme ja aitoon mahdollisuuteen vaikuttaa. Työskentelemme yhteiskunnallisesti merkittävien tuotteiden ja teemojen parissa, ja tavoitteenamme on jatkuvasti oivaltaa ja kehittää uutta. Pyrimme löytämään energiatehokkaampia ratkaisuja, ja omalla työllämme edistämään siirtymistä vihreämpään ja ympäristöystävällisempään energiaan.
Kannustamme uuden oppimiseen ja kehittymiseen, ja arvostamme työntekijöidemme osaamista – tämän vuoksi teemme kaikkemme mahdollistaaksemme heille mieleisen urapolun HögforsGST:llä. On kyse sitten uusien työtapojen kokeilemisesta, kouluttautumisesta tai uuteen rooliin heittäytymisestä, haluamme auttaa sinua saavuttamaan täyden potentiaalisi.
Kiinnostuitko? Tässä hakuohjeet.
Hae tehtävään alla olevan painikkeen kautta viimeistään perjantaihin 1.12.2023 mennessä. Huomioithan, että hakemus tulee lähettää rekrytointikumppanimme Choice HR:n sivuilta löytyvän hakulomakkeen kautta. Odotamme jo, että pääsemme tutustumaan sinuun paremmin! Käymme hakemuksia läpi ja haastattelemme jo hakuaikana, joten hae rohkeasti!
Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikumppanimme Marju Virtanen (marju.virtanen@choicehr.fi, 050 550 6784) tiistaisin ja torstaisin klo 9-13 välillä.