Valtio kustantaa energiaremontistasi jopa puolet — avustuksen ehdot vihdoin julki

Hallituksen pika-aikataululla valmistelema miljoonaluokan energia-avustuspaketti otetaan käyttöön vuoden 2020 alusta. Ympäristöministeri Krista Mikkosen mukaan avustuksen tavoitteena on kannustaa energiatehokkuuteen investoimiseen, tuottamaan enemmän uusiutuvaa energiaa ja näin ollen vähentämään asumisen ilmastopäästöjä. Kokosimme viisi olennaisinta asiaa tukipakettiin liittyen. Artikkelin tietoja on päivitetty 19.12.2020 annetun asetusehdotuksen pohjalta.

 

energia-avustus energiaremontti drone kerrostalo rakennus lämmön talteenotto LTO

1. Avustusta varten varattu yhteensä 100 miljoonaa euroa

Avustuspaketti on nousujohteinen. Vuonna 2020 energia-avustukselle budjetoitu rahamäärä on 20 miljoonaa euroa, kun taas vuosina 2021-2022 tuen määrä nousee 40 miljoonaan euroon per vuosi. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Avustusta voi hakea ARA:lta 2.1.2020 alkaen.

Avustusta myönnetään vuoden 2020 alusta syntyviin korjauskustannuksiin sekä myös 1.10.2019 alkaen syntyneisiin suunnittelukustannuksiin. Osa käynnissä olevista projekteista on siis jo mahdollisesti oikeutettuja avustukseen!

2. Tarkoitettu sekä taloyhtiöille että pientaloasujille

Avustusta myönnetään omakoti- ja paritaloille, kerros- ja rivitaloyhtiöille sekä valtion tukemille vuokra-asunto- ja asumisoikeusasuntoyhteisöille. Avustusta ei myönnetä kaupallista toimintaa harjoittaville yhteisöille. Valtion energia-avustuksen piirissä on siis varsin laaja joukko suomalaisia asunnonomistajia.

3. Avustuksen edellytyksenä vähintään 20 % nykysäännöksiä parempi energiatehokkuus

Avustuksen lähtökohtana on, että remontoitavan kiinteistön energiatehokkuus paranee kerros- ja rivitaloissa vähintään 20 % ja pientaloissa 30 % enemmän kuin nykysäännökset vaativat. Esimerkiksi kerrostalossa tämä vaatii 32 % parannusta e-lukuun, rivitalossa 36 % ja omakotitalossa 44 %.

Energiatehokkuuden parantuminen lasketaan vertaamalla korjaushankkeen jälkeistä energiatehokkuutta rakennuksen rakentamisajankohdan tai viimeisimmän käyttötarkoituksen muutoksen ajankohdan mukaiseen tasoon. Lisäksi avustusta hakiessa edellytetään rakennusalan ammattilaisen allekirjoittama suunnitelma ja kustannusarvio energiatehokkuustoimenpiteistä. Toteutunut energiatehokkuuden parannus tulee osoittaa remontin jälkeen energiatodistuksella.

4. Avustuksen suuruus jopa puolet remonttikuluista

Avustuksen suuruus voi olla suurimmillaan jopa 4 000 – 6 000 euroa remontoitua asuntoa kohden, mutta kuitenkin enintään 50% hyväksytyistä ja toteutuneista arvonlisäverollisista kustannuksista. Kustannuksiin luetaan mukaan kaikki itse korjaushankkeen kustannukset, mutta myös esimerkiksi suunnittelukustannukset.

Ympäristöministeriön mukaan nykysäännösten edellytyksiä 20 % energiatehokkaammaksi remontoitu rivi- tai kerrostalo voi saada avustusta 4 000 euroa asuntoa kohden. Mikäli rakennus korjataan lähes nollanenergiatasolle, avustussumma nousee jopa 6 000 euroon. Asetuksessa on lisäksi eritelty eri toimenpiteistä avustettavaksi laskettavien kustannusten osuuksia.

Energia-avustus madaltaa yhtäältä kynnystä investoida kiinteistön energiatehokkuuden kehittämiseen, mutta toisaalta parantaa myös investoinnin kannattavuutta. Esimerkiksi LTO-järjestelmän taloyhtiölle tuoma säästö voi avustuksen myötä kasvaa tuhansilla tai jopa kymmenillä tuhansilla euroilla.

5. Mahdollisuus toteuttaa energiatehokkuusremontti millä tahansa ratkaisuilla

Ympäristöministeriö toteaa, ettei mitään ratkaisua ole rajattu avustuksen ulkopuolelle, kunhan se täyttää avustuksen myöntämisen kriteerit. Energia-avustus siis mahdollistaa laajan ratkaisujen kirjon ja uudet energiatehokkuusinnovaatiot entistä paremmin. Avustus kannustaa muun muassa luopumaan öljylämmityksestä, parantamaan asuinrakennusten eristystä sekä ottamaan käyttöön älykkäitä talotekniikan ohjausjärjestelmiä. Lisäksi tukea voi saada myös toimiin, joiden vaikutus ei näy energiatodistuksessa, mutta jotka esimerkiksi tehostavat energian käyttöä.

Näemmekö siis tulevaisuudessa enemmän hybridiratkaisuja, joissa kiinteistöt hyödyntävät esimerkiksi kaukolämpöä, aurinkoenergiaa ja lämmön talteenottoa? Ainakin valtio kannustaa omalta osaltaan ottamaan näitä uusia teknologioita käyttöön.

Oletko jo tutustunut maailman ensimmäiseen poistoilmakerrostaloihin tarkoitettuun lämmön talteenottojärjestelmään, joka tulee aina lämmönjakokeskusta ja älyohjausjärjestelmää myöten samalta toimittajalta?

HybridHEAT-järjestelmämme ansiosta taloyhtiösi energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä on mahdollista leikata jopa 40%. Se on myös investointi, joka tuottaa elinkaarensa aikana kymmenien tuhansien eurojen säästöt!

Lue lisää HybridHEAT-järjestelmästämme täältä!

Jäikö jokin asia uudesta avustuspaketista askarruttamaan? Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään, ota rohkeasti yhteyttä!

Ympäristöministeriön tiedote
Valtioneuvoston muistio asetusehdotukseen liittyen