Tehokkuuden parantaminen kaukolämmössä tapahtuu investoimalla voimalaitoksiin, mutta myös laskemalla verkoston lämpötilatasoa. Kaukolämpöyhtiöiden tavoitteena on myös paluuveden jäähtymän parantaminen. Jälkimmäinen on kuitenkin pitkälti kaukolämmön asiakkaiden käsissä.
HögforsGST on kehittänyt lämmönjakokeskuksiin väliottokytkennän, joka poikkeaa muista yleisesti käytetyistä kytkentämalleista. Väliotto parantaa kaukolämmön jäähtymää, eli käyttää energian nykyisiä kaukolämpölaitteita tehokkaammin. Käyttöveden lämmityspiiristä palaavaa vettä hyödynnetään lämmityspiirissä ennen kuin vesi syötetään kaukolämmön paluuseen. Väliotto onkin edistyneempi versio välisyötöstä.
Väliottokytkentä on osa neljännen sukupolven kaukolämpöjärjestelmää. Väliottokytkentä on mahdollista toteuttaa lähes kaikissa kaukolämpökiinteistöissä. Tällä hetkellä väliottoa hyödynnetään kerrostalokiinteistöissä, mutta myös omakotitalojen lämmitystä voitaisiin tehostaa merkittävästi HögforsGST:n teknologialla. Suomalaisissa ja ruotsalaisissa energiayhtiöissä, joiden asiakkailta väliottokytkentä löytyy, HögforsGST:n tuotteeseen on oltu erittäin tyytyväisiä. Jäähtymä on parantunut välioton avulla parhaimmillaan noin 15 astetta..
Älykäs FiksuGST-lämmönjakokeskus varustettuna väliottokytkennällä
Toimitusjohtaja Antti Hartman näkee, että suurin osa energiayhtiöistä pystyisi jo nyt laskemaan verkkonsa lämpötilaa. Monet iäkkäät asiakaslaitteet ovat ylimitoitettuja.
”Kodeissa erilaiset laitteet tuottavat myös lämpöä, joka varastoituu rakenteisiin. Lisäksi monissa rakennuksissa lämpötaloutta on parannettu lisäeristyksillä ja esimerkiksi paremmilla ikkunoilla. Usea talo pärjää siis jo nyt matalammalla kaukolämmön tulolämpötilalla”, Hartman sanoo.
”Voi toki olla yksittäisiä kohteita, joissa laitteet eivät toimi asianmukaisesti. Tämä on tavallista varsinkin silloin, kun rakennusta on laajennettu ilman laitteiston vaihtoa tai vanha laitteisto on yksinkertaisesti elinkaarensa päässä. Tulolämpötilan laskiessa paluuveden jäähtymä voi jäädä näissä laitteissa heikoksi.”
Laitekannan uusiutuminen vaatii porkkanoita
Laitekannan uudistuminen saattaisi nopeutua, jos kaukolämpöyhtiöt tarjoaisivat asiakkailleen porkkanaa laitteiden päivittämiseen. HögforsGST:llä nähdään, että kannustavien hinnoittelumallien luomisessa on valtavasti potentiaalia. Läheisenä esimerkkinä toimii Tukholmassa käytössä oleva tariffimalli. Tässä mallissa jäähtymän paranema johtaa suoraan taloudellisiin hyötyihin loppuasiakkaalle. Suomen energiayhtiöissä on kuitenkin herätty asiaan, vaikkakin porkkanoiden luominen on vielä tuloillaan.
“Hyvin harvalla suomalaisella taloyhtiöllä on motivaatiota lähteä tekemään hintavaa lämmönjakokeskusinvestointia ennen kuin vanha laite oireilee tai hajoaa käsiin. Ruotsissa on taas hinnoittelumalleja, jotka kannustavat taloyhtiöitä tekemään muutoksia”, Hartman sanoo. ”Laiteinvestoinnin tekee yleensä kuitenkin asiakas. Jos paremmin jäähdyttävä laite maksaa normaalia enemmän, ovat insentiivit tällaiseen investointiin melko vähäiset.”
Muutama suomalainen kaukolämpöyhtiö tarjoaa jo omassa hinnoittelupaletissaan porkkanaa asiakkaalle. Vastaavasti heikommasta jäähtymästä seuraa lisämaksu. HögforsGST:llä nähdään, että tällainen suunta on oikea.
”Koska jäähtymän paraneminen tehostaa energiajärjestelmää, energiayhtiöiden kannattaisi siirtää katseensa juuri asiakkaidensa laitteisiin. Me olemme luotettava kumppani, jonka tuotteilla jäähtymän parantaminen on mahdollista”, Hartman summaa.
Teksti: Justus Luokkanen. Juttu on julkaistu FinDHC:n verkkosivuilla.