Etusivu | Lähtötiedot

Lähtö­tiedot

Lähtötietojen merkitys energiansäästöhankkeessa on suuri, niihin perustuvat kohteiden mitoitukset ja säästölaskelmat. Näiden tietojen perusteella pystymme antamaan asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille luotettavia laskelmia ja mitoituksia. Myös järjestelmätarjoukset rakentuvat näistä tiedoista.

Tällä lomakkeella voit jättää kohteen lähtötiedot HybridHEAT-laskelmaa varten. Mikäli mitoituspyyntösi koskee muita tuotteita, olethan yhteydessä myyntiimme.

Tehokas palvelumme perustuu tähän lomakkeeseen, mitä paremmat lähtötiedot saamme, sitä nopeampaa ja luotettavampaa palvelua pystymme antamaan. Myös omat sisäiset prosessimme perustuvat tähän järjestelmällisyyteen.

Mikäli laskelmien perusteena käytetään arvioita tai oletuksia, on suuri vaara että kohteiden todellinen säästö jää huomattavasti pienemmäksi. Arvioihin tai puutteellisiin tietoihin perustuvat laskelmat johtavat usein myös järjestelmän ylimitoittamiseen ja sitä kautta siitä tulee tarvittavaa järjestelmää kalliimpi.

Lähtötietolomake toimii samalla tilaajan suuntaan hyvänä muistutuksena siitä mitä pitää ottaa huomioon energiansäästöhankkeessa.

Jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla, toivomme että saisimme lomakkeen täytettynä mahdollisimman tarkasti.

Liitä mukaan mahdollisimman paljon tietoa kohteesta. Esim. haalausreittien mitat. Kytkentäkaavio, mitoitustiedot ja tasokuvat on lähetettävä jotta kohde saadaan mitoitettua.

  • Valokuvia kohteesta
  • Kytkentäkaaviot
  • Kohteen mitoitustiedot
  • Tasokuvat: Katto/ullakko/kellari ja (julkisivu)
  • Isännöitsijätodistus
  • Vanhat laitekortit
  • Teknisen tilan pohjakuva LVI
  • Kaukolämpöyhtiön energiaraportti

Esimerkki erään kohteen arvioidusta ja todellisesta ilmamäärästä ja sen vaikutuksesta:

  • LTO-hanke, arvioitu poistoilmamäärä 2200 l/s = säästö 9400 € / vuosi.
  • LTO-hanke, mitattu poistoilmamäärä 1800 l/s = säästö 8100 € / vuosi.
  • Säästölaskelman ero 1300 € / vuosi x 20 vuotta = yht. 26 000 €.

HybridHEAT-lähtötietolomake

Ilmoita aina yhden lämmönjakohuoneen takana olevat kiinteistöt yhdellä lähtötietolomakkeella. Eli jos kiinteistöön kuuluu esim. kaksi rakennusta, mutta niillä on yhteinen lämmönjakohuone esitetään tässä kohdassa numero 2.

Sen sijaan jos kiinteistöön kuuluu neljä rakennusta, mutta ne on jaettu kahteen lämmitysjärjestelmään kaksi erillistä lämmönjakohuonetta, suosittelemme täyttämään kaksi erillistä lähtötietolomaketta.