Lämmitysteknologiayhtiö HögforsGST on nimittänyt talousjohtajaksi Pasi Taipaluksen. Taipalus on aloittanut tehtävässään 2. tammikuuta 2023. Nimitys tukee yrityksen tavoitteita kohti vahvaa kansainvälistä kasvua.
Taipalus siirtyy HögforsGST:lle betonielementtejä valmistavan Consolis-konsernin palveluksesta. Taipalus on toiminut talousjohtajana myös maalivalmistaja Teknoksella sekä meijeriyhtiö Kaslinkilla, jonka fuusioitumista Fazerin kanssa Taipalus oli mukana johtamassa. Taipalus on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Taipalus itse odottaa uusia haasteita HögforsGST:llä jännittynein mielin.
– Elämme jännittäviä aikoja! On mielenkiintoista tulla uudelle toimialalle ja uuteen toimintakulttuuriin sisään. HögforsGST:n polku on tällä hetkellä erinomaisen mielenkiintoisessa kohdassa, ja on todella hienoa päästä mukaan, Taipalus kertoo.
Energiatehokkaiden lämmitysratkaisujen kysyntä on valtavassa kasvussa, ja voimakas kasvu on myös HögforsGST:n tavoitteena.
– HögforsGST on käsitykseni mukaan hyvin toimiva yritys ja megatrendit tuovat nostetta HögforsGST:n tuotteiden ja palveluiden myynnille. Pyrin omassa roolissani edesauttamaan HögforsGST:n kasvua ja tuomaan kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta. Odotan seuraavien vuosien olevan erittäin tapahtumarikkaita.
Toimitusjohtaja Antti Hartman toivottaa Pasi Taipaluksen ilolla mukaan HögforsGST:n tiimiin. Hartman odottaa Taipaluksen tuovan yritykseen tärkeää kokemusta erityisesti kansainvälisillä markkinoilla toimimisesta.
– Pasilla on vahva kokemus meitä suurempien yhtiöiden talousjohdosta, ja hän pystyy tuomaan meille osaamista, jota talossa ei tällä hetkellä ole. Tarvitsemme Pasin kaltaisia osaajia, jotta pystymme välttämään kasvun pahimmat sudenkuopat ja saavuttamaan asettamamme kunnianhimoiset tavoitteet.
Taipalus tulee talousjohtajana johtamaan yrityksen sisäisiä IT-järjestelmähankkeita sekä osallistuu vahvasti kasvustrategian toteutukseen yritysostojen kautta.
Pasi Taipalus
Talousjohtaja
+358 438241947
pasi.taipalus@hogforsgst.com
HögforsGST Oy on suomalainen, korkeatasoisten lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen valmistukseen, myyntiin ja markkinointiin erikoistunut yritys. Olemme Pohjoismaiden johtava lämmönjakokeskustoimittaja, jonka kehittämät modernit Fiksu- ja HybridHEAT-lämmitysratkaisut vähentävät lämmityksen päästöjä ja kustannuksia. Valmistamme kaikki tuotteemme Suomessa Leppävirran tehtaallamme, missä myös pääkonttorimme sijaitsee. Yrityksellämme on kattava myyntiverkosto ympäri Suomen sekä tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa. Työllistämme yhteensä 150 alan ammattilaista ja merkittävä osuus yli 30 miljoonan euron liikevaihdostamme tulee viennistä.