HögforsGST:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 7.10.2024 Adel Hattab. Vuodesta 2008 vetovastuussa ollut Antti Hartman jatkaa Hattabin työsuhteen alkamiseen asti yhtiön toimitusjohtajana. Tämän jälkeen Hartman jatkaa yhtiössä muissa kasvuun tähtäävissä tehtävissä vastaten yhtiön strategian ja liiketoiminnan kehittämisestä. Sen lisäksi hän jatkaa HögforsGST:n merkittävänä omistajana.

Uutena toimitusjohtajana lokakuun alussa aloittava Adel Hattab toimii tällä hetkellä Helvar Groupin toimitusjohtajana. Helvar tekee älykkäitä ja energiaa säästäviä valaistuksenohjausratkaisuja ja palvelee asiakkaita yli 50 maassa. Yhtiön pääkonttori on Espoossa ja tuotekehitys sijaitsee Englannissa ja Suomessa.

Hattabilla on laaja kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hänen aiempiin työnantajiinsa kuuluvat muun muassa Nokia, Metso ja Outotec, joissa hän on vastannut liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä, maantieteellisistä liiketoiminnoista sekä palveluliiketoiminnasta. Hattab on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja MBA.

– Siirtyminen HögforsGST:lle kaukolämpö-, kaukojäähdytys- ja hybridiratkaisujen pariin on todella innostavaa. Tehtävämme on tukea asiakkaitamme, jotta he saavuttavat ympäristö- ja energiatehokkuustavoitteensa. Modernit ja älykkäät rakennukset toimivat tehokkailla hybridiratkaisuilla, ja korjattavat vanhemmat rakennukset tarvitsevat moderneja kaukolämpökeskuksia uusiutuakseen. HögforsGST on vahva toimija näillä alueilla ja yhtiöllä on hienot kasvumahdollisuudet, Hattab kertoo.

HögforsGST:n toimitusjohtajana vuodesta 2008 toimineen Antti Hartmanin mielestä aika on kypsä uudelle toimitusjohtajalle.

– Minulla on ollut kunnia johtaa HögforsGST:tä ja nähdä sen kasvu ja kehitys. Olemme saavuttaneet yhdessä merkittäviä virstanpylväitä, ja nyt on oikea aika siirtää toimitusjohtajan vastuut uudelle johtajalle, joka vie yrityksen seuraavalle tasolle. Keskityn jatkossa yrityksen kasvun tukemiseen uudessa roolissa. Haluan myös enemmän aikaa perheelleni ja itselleni, sanoo Hartman.

Hallituksen puheenjohtaja Sakari Toikkanen toivottaa Adel Hattabin lämpimästi tervetulleeksi HögforsGST:lle.

– Olen erittäin iloinen, että saamme Adelin mukaan HögforsGST:n tiimiin. Adel on arvostettu ja taitava johtaja, jolla on vahva kokemus. Hänen avoin lähestymistapansa ja hyvät kommunikointitaitonsa yhdistettynä analyyttisyyteen muodostavat hyvän pohjan HögforsGST:n johtamiselle tulevina vuosina. Kiitän myös Anttia upeasta työstä HögforsGST:n kehittämisestä johtavaksi pohjoismaiseksi toimijaksi, Toikkanen kertoo.

Adel Hattab


Yhteyshenkilöt

Antti Hartman
antti.hartman@hogforsgst.com
+358 400 738 325

Sakari Toikkanen
Sakari.toikkanen@currentum.fi 
+358 405 322 174


HögforsGST Oy on suomalainen, korkeatasoisten lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen valmistukseen, myyntiin ja markkinointiin erikoistunut yritys. Olemme Pohjoismaiden johtava lämmönjakokeskustoimittaja, jonka kehittämät modernit Fiksu- ja HybridHEAT-lämmitysratkaisut vähentävät lämmityksen päästöjä ja kustannuksia. Valmistamme kaikki tuotteemme Suomessa Leppävirran tehtaallamme, missä myös pääkonttorimme sijaitsee. Yrityksellämme on kattava myyntiverkosto ympäri Suomen sekä tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa. Työllistämme noin 170 alan ammattilaista ja merkittävä osuus yli 30 miljoonan euron liikevaihdostamme tulee viennistä.