Turun Kurjenmäessä tapahtuu: Kurjenlinna on vanha, 1800-luvulla rakennettu sairaalaympäristö, ja se on kokemassa lähes täydellistä muodonmuutosta. Rapistumaan päässeestä arvoalueesta saneerataan parhaillaan asuin- ja toimistokäyttöön soveltuvaa kokonaisuutta, jossa historia ja huippumoderni teknologia lyövät kättä sulassa sovussa.

Kurjenlinnan alueelle rakennetaan viisi uutta kerrostaloa, minkä lisäksi alueella sijaitsevat vanhat rakennukset kunnostetaan. Alueen koko on noin 2,7 hehtaaria ja kokonaisuuden valmistuttua alueelle muuttaa 300–550 uutta asukasta. Toimisto- ja asuinpinta-alan suhteeksi on alustavasti kaavailtu 30%-70%.

Mittava historia ja modernit energiaratkaisut luovat kestävän kokonaisuuden

Kurjenlinnan alueen saneerauksesta vastaava Vuokrakartio Oy:n toimitusjohtaja Niko Lappalaisen mukaan kyseessä on kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue, jonka historiaa halutaan kunnioittaa. Samalla Kurjenlinnasta halutaan kuitenkin luoda nykyaikainen kokonaisuus, jossa myös tulevaisuus on huomioitu.

Niko Lappalainen esittelee työmaata HögforsGST:n henkilöstölle

– Ympäristöarvot ja energian järkevä hyödyntäminen ovat meille tärkeitä lähtökohtia. Etsimme rakennusten lämmitykseen ja viilennykseen parhaat energiatekniset ratkaisut, jotka mahdollistavat näissä vanhoissa arvorakennuksissa hyvän sisäilman. Kohteessa tullaan hyödyntämään myös aurinkoenergiaa, lupaa Lappalainen.

Energiatehokkuus saavutetaan kotimaisin voimin

Lämmitysjärjestelmäkokonaisuuden suunnittelijaksi ja toimittajaksi valikoitui lopulta leppävirtalainen HögforsGST Oy, jolla on vankka kokemus sekä perinteisten lämmitysratkaisuiden että nykyaikaisten älylämpöjärjestelmien parista.

– Kurjenlinnan saneerausprojektissa hyödynnetään lämmitysjärjestelmien nykyaikaisinta kärkeä. Kohteessa yhdistellään useita eri lämmitysmuotoja, kuten maalämpöä ja lämmön talteenottoa. Ympäristöystävälliset lämmönlähteet yhdistettynä moderneihin teknisiin ratkaisuihin mahdollistavat ennennäkemättömän energiatehokkaan kokonaisuuden, kertoo HögforsGST:n toimitusjohtaja Antti Hartman.

HögforsGST:n suunnittelemassa lämmitysjärjestelmässä pääasiallisena lämmönlähteenä toimii maalämpö. Lisäksi kiinteistöön on asennettu poistoilman lämmön talteenottojärjestelmä, jolla kiinteistön käyttämä energia saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti. Kesähelteillä sama järjestelmä toimii myös jäähdytysilman talteenotossa. Kokonaisuuteen kuuluu myös HögforsGST:n Fiksu-ohjausjärjestelmä, joka mahdollistaa koko lämmitysjärjestelmän etäkäytön ja -seurannan.

Historiallisesti merkittävä Kurjenlinna on samalla esimerkki modernista kaupunkiympäristöstä

Lappalaisen ja Hartmanin mukaan Kurjenlinna on merkittävä sekä rakennusteknisesti että symbolisesti

– Yli sata vuotta vanhan rakennuskompleksin remontointiin liittyy myös paljon symboliikkaa. Paikan tarina, rakennustekniset ratkaisut ja sijainti muodostavat ainutlaatuisen paketin. On upeaa olla mukana kirjoittamassa Kurjenlinnan tarinan seuraavaa lukua ja saattamassa aluetta nykyaikaan, historiaa kuitenkaan unohtamatta.

Kurjenlinnan rakennusprojekti

HögforsGST on mukana Turun ilmastojoukkueessa
 

Kurjenlinnan poikkeuksellisen energiatehokkaat ratkaisut tarkoittavat myös huomattavasti pienempää asumisen hiilijalanjälkeä uusille asukkaille. Näin ollen Kurjenlinna näyttää esimerkkiä koko Turun kaupungille siitä, kuinka yhteinen tavoite puhtaammasta kaupunkiympäristöstä ja hiilineutraalista Turusta vuoteen 2029 mennessä on mahdollista saavuttaa. Tavoite on linjassa myös lämmitysjärjestelmän toimittaneen HögforsGST:n arvojen kanssa.

– Haluamme tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutosta vastaan pelkkien puheiden sijasta. Turun kaupungin tavoite hiilineutraaliudesta on kunnianhimoinen, mutta varmasti saavutettavissa. Halusimme omalta osaltamme tukea turkulaisia tavoitteessaan ja liityimme Turun ilmastojoukkueeseen lokakuisen työmaavierailun yhteydessä! Kannustamme muitakin yrityksiä ja yhteisöjä kantamaan kortensa kekoon ja liittymään mukaan yhteiseen rintamaan, toteaa Hartman.