Loimuan liiketoimintapäällikkö Toni Nikkanen kertoo, että Hongistonkuja 2:n vuonna 2012 käyttöönotettu maalämpöjärjestelmä ei toiminut toivotusti. Ongelmia oli sekä lämmityksen että lämpimän käyttöveden riittävyyden suhteen.

– Kun maalämpöjärjestelmä ei toiminut, asunnot viilenivät ja lämmintä vettä ei riittänyt. Kiinteistö liitettiin muutama vuosi sitten Loimuan kiinteistövalvomoon, ja sitä kautta päästiin kunnolla käsiksi niihin ongelmiin, Nikkanen kuvailee.

Yksi vaihtoehto olisi ollut paluu pelkkään kaukolämpöön, mutta päätös syntyi uudenlaisen ajattelun pohjalta:

– Päätimme hyödyntää olemassa olevat lämpökaivot, joihin oli aiemmin investoitu merkittävästi, ja rakentaa niiden rinnalle kaukolämpöön perustuvan hybridimallin, Nikkanen sanoo.

HögforsGST:n hybridijärjestelmä toi luotettavuutta

Loimua valitsi yhteistyökumppaniksi HögforsGST:n, joka toimitti kohteeseen hybridilämmitysjärjestelmän.

Ratkaisu yhdistää älykkäästi kaksi eri energiamuotoa, maalämmön ja kaukolämmön, ja hyödyntää kummankin vahvuuksia.

– Kokemuksiemme mukaan monet hybridijärjestelmät eivät toimi kunnolla, jos niitä ei ole suunniteltu oikein. HögforsGST:n ratkaisu on poikkeus, sillä se toimii vakaasti. Juuri vakaus on kivijalka, jonka päälle on hyvä rakentaa, Nikkanen alleviivaa.

Toimintavarmuutta heti käyttöönotosta lähtien

Asennuksen jälkeen kaikki on sujunut mallikkaasti.

– Ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Järjestelmä on ollut luotettava heti käyttöönotosta lähtien, ja sitä voidaan ohjata joustavasti eri energiamuotojen välillä markkinatilanteen mukaan, kertoo Loimuan tuotepäällikkö, Jani Kanninen.

Tämä mahdollistaa myös kustannustehokkuuden ja energiatehokkuuden optimoinnin tilanteen mukaan.

Luottamus ja pitkä yhteistyö

Loimuan ja HögforsGST:n yhteistyö on rakentunut vuosien aikana yhteisten projektien myötä.

– HögforsGST on ollut meille merkittävä toimittaja jo vuosikausia etenkin kaukolämmön jakokeskuksissa. Pitkä ja toimiva yhteistyö helpottaa sitä, että uskallamme suositella asiakkaillemme myös uudenlaisia ratkaisuja, Nikkanen sanoo.

Yhteistyössä tärkeintä on luottamus.

– Tärkeintä on asiakaslupaus.  Asiakkaan täytyy voida luottaa meihin ja meidän kumppaneihimme. HögforsGST:n tapa ajatella innovatiivisesti ja ratkoa ongelmia ’out of the box’ on ollut tässäkin avainasemassa, hän jatkaa.

Tulokset puhuvat puolestaan

HögforsGST:n ja Loimuan yhteistyön tuloksena syntynyt hybridijärjestelmä on palauttanut Hongistonkuja 2:n kiinteistön lämmitysjärjestelmän toimintavarmuuden ja lämmön riittävyyden kaikissa olosuhteissa.

– Yhteistyön tuloksena meillä on nyt olemassa toimintavarma konsepti, jolla maalämpöjärjestelmiin liittyviä haasteita voidaan lähteä ratkomaan hyödyntämällä jo aiempaan lämmitysmuotoon käytetyt investoinnit, Nikkanen tiivistää.

Videoreferenssi

Tutustu asiakkaan kokemuksiin myös videon muodossa!

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.