Kuparin pystyvaluprosessissa jokainen osa-alue vaikuttaa tuotannon toimivuuteen. Myös jäähdytysjärjestelmällä on keskeinen rooli kokonaisuuden kannalta. Upcast Oy:n projekteissa HögforsGST:n toimittamat jäähdytyskoneikot ovat olleet jo pitkään tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta.

Jäähdytys on kriittinen osa pystyvalu­­prosessia

Suomalainen teknologiayritys Upcast Oy toimittaa kuparilangan ja –putken pystyvaluteknologiaan perustuvia jatkuvavalulinjoja asiakkaille ympäri maailmaa. Yrityksen toiminta on vahvasti kansainvälistä, ja suurin osa projekteista toteutetaan Suomen ulkopuolella.

Upcast Oy:n projektipäällikkö Sami Ollilan mukaan yksi tärkeimmistä kokonaisuuteen vaikuttavista tekijöistä on jäähdytys, joka on olennainen osa pystyvaluprosessin toimivuutta.

– Pystyvaluprosessissa vesijäähdytys on yksi koko järjestelmän kriittisimmistä osa-alueista, Ollila kertoo.

Toimivan jäähdytysjärjestelmän merkitys korostuu erityisesti käyttöönoton aikana, jolloin järjestelmän kaikkien osien tulee toimia suunnitellusti.

– Kun kokonaisuus toimii suunnitellusti, se helpottaa käyttöönottoa merkittävästi ja vähentää riskejä projektin kriittisissä vaiheissa, Ollila toteaa.


Pitkä yhteistyö lisää luottamusta 

HögforsGST on toiminut Upcastin yhteistyökumppanina vesiyksiköiden toimittajana jo useiden vuosien ajan. Yritys vastaa jäähdytysyksiköiden mitoituksesta ja valmistuksesta Upcastin toimittamien lähtötietojen perusteella. Yhteistyö on vakiintunut osaksi monia Upcastin toimitusprojekteja.

– HögforsGST on meille pitkäaikainen ja erittäin luotettava yhteistyökumppani tässä kokonaisuudessa, Ollila sanoo.

Merkittävä osa toimitettavista tuotantolinjoista sisältää HögforsGST:n toimittaman vesiyksikön. Jäähdytysjärjestelmä on siten usein keskeinen osa toimitettavaa kokonaisuutta. 

– Hieman yli puolet meidän valulinjoistamme toimitetaan maailmalle HögforsGST:n vesiyksikön kanssa, Ollila kertoo.

Ollilan mukaan yhteistyön sujuvuus on yksi tärkeimmistä syistä pitkäaikaiseen kumppanuuteen. Avoin vuorovaikutus ja ratkaisukeskeinen toimintatatapa helpottavat projektien läpivientiä. 

Yhteistyö HögforsGST:n kanssa on mutkatonta ja sujuvaa. Asioista puhutaan avoimesti ja ratkaisut löytyvät aina nopeasti.

Sami Ollila, Projektipäällikkö

Laatu ja toimintavarmuus ratkaisevat

Kansainvälisten toimitusprojektien onnistuminen edellyttää korkeaa laitteiden laatua ja ehdotonta toimitusvarmuutta. Jokainen komponentti vaikuttaa lopulta koko tuotantolinjan toimivuuteen, ja siksi toimittajien osaamiseen ja luotetettavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. 

– Se, mikä meille on erityisen arvokasta, on HögforsGST:n vahva osaaminen, korkea laatu ja toimintavarmuus, Ollila sanoo.

Projektipäällikön näkökulmasta luotettava toimittaja tuo varmuutta koko projektin hallintaan. Kun keskeiset komponentit toimivat suunnitellusti, projektin kriittiset vaiheet sujuvat huomattavasti varmemmin. 

– Kun HögforsGST on toimittanut meille jäähdytysyksikön, voin luottaa siihen, että kyseisen projektin käyttöönotossa meillä on yksi mahdollinen murhe vähemmän, Ollila tiivistää. 

Videoreferenssi

Katso alla videolta asiakkaan kommentit yhteistyöstämme.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.