HögforsGST on mukana Euroopan komission rahoittamassa RESPONSE-hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda strateginen visio älykkäiden kaupunkien energiasiirtymästä kohti ilmastoneutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Tämän vision toteuttamiseksi RESPONSE pyrkii ratkaisemaan mm. energian turvallisuuteen, kohtuuhintaisuuteen ja ympäristön kestävyyteen liittyviä haasteita. RESPONSE on Euroopan laajuinen hanke, johon kuuluu kahden majakkakaupungin (Dijon ja Turku) lisäksi kahdeksan yhteistyökaupunkia. RESPONSE on osa EU:n Horizon 2020 -puiteohjelmaa.

HögforsGST on osa hankkeen kansainvälistä konsortiota, johon kuuluu yhteensä 53 kumppania. HögforsGST:n rooli hankkeessa keskittyy Turun ylioppilaskylän energiaratkaisujen tehostamiseen ja innovointiin.

HögforsGST:n toimitusjohtaja Antti Hartman on luonnollisesti innoissaan hankkeen tuomista mahdollisuuksista.

– RESPONSE-hankkeen ansiosta pystymme kehittämään uusia ja innovatiivisia energiaratkaisuja käytännön ympäristössä yhteistyössä kansainvälisen tason huippuosaajien kanssa. Tämä on merkittävä hanke niin HögforsGST:lle, Turun kaupungille kuin koko Euroopallekin. Hanke mahdollistaa meille lisäpanostukset erityisesti HybridHEAT- ja Fiksu-ratkaisujen tuotekehitykseen, Hartman sanoo.

HögforsGST on mukana toimittamassa huippumodernia energiajärjestelmää Turun ylioppilaskylään. Kyseessä on lämmitystä ja jäähdytystä tuottava hybridilämmitysjärjestelmä, jonka energialähteinä toimivat kaukolämmön lisäksi mm. jäähdytysverkot, poistoilman lämmön talteenotto sekä kaukolämmön paluuverkosto. Järjestelmä on myös osa kaksisuuntaista kaukolämpöverkkoa, eli sen tuottama ylimääräinen energia syötetään kaukolämpöverkkoon lämmittämään naapurikiinteistöjä. HögforsGST on ollut mukana toteuttamassa vastaavan kaltaisia energiaratkaisuja myös muissa Suomen kaupungeissa.

RESPONSE on osa suurempaa energia-alan murrosta – tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille edelläkävijöille

RESPONSE-hanke ei ole vain yksittäinen yritys innovoida energiajärjestelmiä uuteen uskoon, vaan samankaltaisia hankkeita on ollut käynnissä ympäri maailmaa jo vuosien ajan. Antti Hartmanin mukaan energia-ala on nyt murroksessa.

– Muiden muassa ilmastonmuutoksen tuoma paine ja teknologiset edistysaskeleet toimivat tämänkaltaisen kehityksen kiihdyttäjinä. Maailmalla on alati kasvava tarve tehokkaammille ja puhtaammille energiajärjestelmille, ja juuri sitä tarvetta RESPONSE-hanke pyrkii täyttämään.

Suomalaiset yritykset ja tutkimuslaitokset ovat kunnostautuneet energia-alan edelläkävijöinä myös kansainvälisillä mittareilla. RESPONSE-hankkeessa on HögforsGST:n lisäksi mukana mm. Turku Energian, Oilonin ja Turun yliopiston kaltaisia edelläkävijäyrityksiä ja -organisaatioita. Paikallista ekosysteemiprojektia johtaa Turun kaupunki, ja siihen kuuluu yhteensä 18 kumppania.

– Suomalaiset yritykset ja tutkimuslaitokset ovat monella saralla edelläkävijöitä energiatehokkuusteknologioissa. Nyt tätä osaamista päästään jalostamaan yhteistyössä entistä pidemmälle, Hartman päättää.

Hanke alkoi 1. lokakuuta 2020, ja virallinen aloituskokous on määrä pitää 3.-4. marraskuuta.

Antti Hartman

Strategia- ja kehitysjohtaja

+358 400 738 325
antti.hartman@hogforsgst.com