Turun ylioppilaskyläsäätiön Tyyssija-asuntokohde palkittiin 25. syyskuuta Brysselissä energiapositiivista asumista kehittävästä energiaratkaisustaan Euroopan Lämpöpumppuyhdistyksen (EHPA) myöntämällä Heat Pump City of the Year 2024 -palkinnolla. Palkittu energiaratkaisu on osa EU:n Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamaa RESPONSE-hanketta.
Energiapositiivisessa asumisessa asuinkohde tai asuinalue tuottaa vuositasolla enemmän energiaa kuin mitä se itse kuluttaa. Palkittu energiaratkaisu on ollut osa Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamaa RESPONSE-hanketta, jota paikallisesti koordinoi Turun kaupunki. Turku on mukana RESPONSE-hankkeessa luomassa ja toteuttamassa energiapositiivisia kortteleita ja kaupunginosia.
HögforsGST suunnitteli ja valmisti lämpöpumppujärjestelmän ja energiaverkon välillä toimivan hybridilämmitysjärjestelmän. Yhtiön liiketoimintajohtaja Juha Virkki oli tiiviisti hanketoteutuksessa mukana.
”Kaukolämpö on siirtymässä radikaalisti kohti vähempipolttoista tulevaisuutta täyden hiilineutraaliuden saavuttamisen lisäksi. Näen, että tämä palkinto kuvastaa kaukolämmityksen keskeistä asemaa ympäristötavoitteiden saavuttamisessa”, Virkki kommentoi. ”On mahtavaa, että näin tärkeä lämpöpumppupalkinto myönnetään kaukolämpöyhtiölle sekä kaukolämpölaitteita valmistaville yrityksille.”
Perinteinen vastakkainasettelu kiinteistökohtaisten lämpöpumppujen ja kaukolämmön välillä on nykyään historiaa.
”Kaukolämpö ja lämpöpumput eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja, päinvastoin. Tyyssijan järjestelmä osoittaa, että molempien parhaat puolet yhdistämällä saadaan toimiva ja energiatehokas ratkaisu, josta kiittävät ilmasto ja lompakko”, Virkki toteaa.
Tutustu Tyyssijan lämmitysjärjestelmään!
Turku puhuttaa nyt Euroopassa
Turku Energia oli yksi Tyyssijan energiaratkaisun kehittäjistä.
”Tämä hanke on ollut meille mielenkiintoinen mahdollisuus kehittää monitahoisessa yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa tulevaisuuden päästötöntä energiajärjestelmää, jossa kaukolämmöllä ja kaukojäähdytyksellä on edelleen merkittävä ja keskeinen rooli. Tämä palkinto on hieno tunnustus tälle työlle ja tietysti merkki siitä, että tämän hankkeen lopputuloksen merkitys ja potentiaali nähdään ja tunnistetaan myös laajemminkin”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Lotta Lyytikäinen Turku Energiasta.
Tyyssijassa toteutettu energiaratkaisu mahdollistaa energiavirtojen kierrättämisen kaupungin sisällä aivan uudella tavalla ja on mainio esimerkki kiertotalouden soveltamisesta. Energiaratkaisulla on myös mahdollista tuottaa samalla kaukolämpöä ja -jäähdytystä myös muiden Turun seudun kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkkoon liitettyjen kiinteistöjen käyttöön.
”On todella palkitsevaa, että ansiokas kehitystyö huomataan laajemmin ja uudenlaiset energiapositiivista asumista edistävät ratkaisut saavat tunnustusta! Turun tavoite on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2029 mennessä ja sen jälkeen ilmastopositiivinen, mikä edellyttää energiapositiivisten ratkaisujen laajentamista jatkossa myös muihin kaupunginosiin”, kertoo Turun kaupungin ilmastojohtaja Risto Veivo.
Kilpailun järjestää vuosittain European Heat Pump Association. Heat Pump City of the Year -palkinnolla palkitaan innovatiivisia, paikallisia, kaupunkien tukemia hankkeita. Suomen lämpöpumppuyhdistys Sulpu Ry:n toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen toimii yhtenä kilpailun tuomariston jäsenenä.
”Tämän vuoden voittajaratkaisu osoittaa, kuinka Turun kaupunki on edelläkävijänä edistämässä kestävän kehityksen mukaisia energiaratkaisuita. Palkittu kohde on myös loistava esimerkki siitä, miten eri lämmitysratkaisuiden teknologioiden parhaiden puolien hyödyntämisellä, toimivalla yhteistyöllä ja laajan suomalaisen osaamisen valjastamisella yhteiseen käyttöön voidaan saavuttaa”, sanoo Hirvonen.
Tyyssijan energiaratkaisu myös tuottaa kaukolämpöä
Lämmitysjärjestelmä toimii Tyyssijassa kaksisuuntaisesti, eli lämpöpumppulaitteisto käyttää lämmönlähteenä muista kiinteistöistä talteen otettua kaukojäähdytyksen paluulämpöä. Tuotettua lämpöenergiaa voidaan siirtää Tyyssija-kiinteistön lisäksi muille seudun kiinteistöille kaukolämpöverkoston kautta. Kohteessa testataan myös lämmön ja sähkön varastointia sekä energiavirtojen optimointia. Kokonaisuudessaan alueen käyttämä lämpö ja sähkö tuotetaan uusiutuvia energialähteitä hyödyntäen.
”Turun Ylioppilaskyläsäätiö on strategiassaan sitoutunut edistämään kestävää asumista. On ilo, että olemme voineet tarjota asuntokohteitamme uusien ja innovatiivisien energiaratkaisujen kehittämisalustaksi. Nyt saatu palkinto kruunaa hienosti sujuneen yhteistyön”, toteaa Turun Ylioppilaskyläsäätiön talotekniikka-asiantuntija Matias Salo.
Energiaratkaisun kehittämiseen osallistui monta alan toimijaa
Energiaratkaisun kehittämiseen osallistuivat myös tutkimuskumppanina VTT, kun taas lämpöpumppulaitteistosta vastasi Oilon.
”Tyyssijan energiaratkaisu on konkreettinen esimerkki siitä, kuinka kaukojäähdytyksen ja -lämmön kiertotalouden periaatteita voidaan soveltaa kaupunkien energianhallinnassa. Tämä tutkimus osoittaa, että energiapositiivinen asuminen on paitsi mahdollista, myös erittäin hyödyllistä vähäpäästöisen tulevaisuuden kannalta. Tällä älykkäiden kaupunkien innovaatiomatkalla olemme ratkaisseet hienosti monet tekniset haasteet yhdessä yritysten kanssa. Olen iloinen, että palkinto tuli Turkuun”, sanoo lämpöpumppuinnovaation kehityksessä mukana ollut tutkimustiimin päällikkö Jari Shemeikka VTT:ltä.
Tutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa kaupunkisuunnittelijoille, energiapolitiikan päättäjille ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kestävistä energiaratkaisuista.
Kaukolämpö ja lämpöpumput eivät ole toisiaan poissulkevia ratkaisuja, päinvastoin. Tyyssijan järjestelmä osoittaa, että molempien parhaat puolet yhdistämällä saadaan toimiva ja energiatehokas ratkaisu, josta kiittävät ilmasto ja lompakko
Juha Virkki
RESPONSE-hanke:
RESPONSE-hankkeen tavoitteena on luoda eurooppalainen strateginen visio kaupunkien energiankäytön siirtymästä kohti tavoitetta olla ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Kansainvälisen hankkeen tuloksena tavoitellaan uusia malleja siitä, miten vastaavanlaisia ratkaisuja voidaan toteuttaa myös muualla maailmalla. Turku on Ranska Dijonin ohella toinen hankkeen majakkakaupungeista, joissa pilotoidaan ja kehitetään energiapositiivisia asuinalueita. Turun pilottialueena toimii Turun Ylioppilaskylä.
Tyyssija:
Tyyssija on Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) vuoden 2022 alussa valmistunut opiskelija-asuntokohde. Kohteen lähes 200 opiskelija-asuntoa, sen monipuoliset palvelut ja energiaratkaisut tukevat koko ympäröivän Ylioppilaskylän runsaan 4 000 asukkaan yhteisöllistä ja ympäristöystävällistä asumista sekä luovat edellytyksiä aktiivisen ja hyvinvoivan arjen rakentumiselle.
Lisätietoja:
Juha Virkki, liiketoimintajohtaja, HögforsGST
Puh. 050 5505 266
juha.virkki@hogforsgst.com
Lotta Lyytikäinen, tuoteryhmäpäällikkö, Turku Energia
Puh. 050 5573 420
lotta.lyytikainen@turkuenergia.fi
Matias Salo, talotekniikka-asiantuntija, Turun Ylioppilaskyläsäätiö
Puh. 050 466 0861
matias.salo@tys.fi
Risto Veivo, ilmastojohtaja, Turun kaupunki
Puh. 050 5590 417
risto.veivo@turku.fi
www.turku.fi/hiilineutraaliturku
Jari Shemeikka, tutkimustiimin päällikkö, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Puh. 040 722 4505
jari.shemeikka@vtt.fi
Juha Virkki
Liiketoimintajohtaja / Engineering Services
+358 505505266
juha.virkki@hogforsgst.com