Energiaremontti on ajankohtainen asia yhä useammalle suomalaiselle taloyhtiölle, mutta energiaremontin rahoitus saattaa tuottaa monelle päänvaivaa. Missä mennään rahoitusvaihtoehtojen osalta vuonna 2025? Miten rahoittaa energiaremontti sujuvasti ja mihin asioihin pankki kiinnittää huomiota rahoituspäätöstä tehdessään? Tässä artikkelissa näihin kysymyksiin vastaa Nordean Mikko Ruuska.

Uudis- ja korjausrakentamisessa nähtiin koronan jälkeen varsinainen buumi, mutta viime vuosina kehitys on taittunut lamaan. Nordean Pohjois-Savon henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava Mikko Ruuska kertoo, että uudisrakentamispuolella on edelleen hiljaista, mutta energiaremontteja tehdään edelleen jonkin verran.

”Nordean teettämän kyselyn mukaan 28 % taloyhtiöistä on toteuttanut energiaremontin viimeisen viiden vuoden aikana, ja yleisin syy remonttiin ryhtymiselle on ollut lämmityskustannusten pienentäminen. Korkojen noususta ja inflaatiosta huolimatta energiatehokkuuden parantaminen on koettu taloyhtiöissä merkityksellisenä investointina”, Ruuska sanoo.

Nordean Pohjois-Savon henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava Mikko Ruuska

Energiaremonttien rahoitusvaihtoehdot taloyhtiöille

Energiaremonttia suunnitteleville taloyhtiöille on tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja projektin rahoittamiseen. Remontin voi luonnollisesti rahoittaa ”perinteisellä” taloyhtiölainalla, mutta pankit tarjoavat nykyään nimenomaan energiaremontteihin kohdennettuja rahoitusratkaisuja. Ruuskan mukaan vihreään siirtymään kannustavat taloyhtiölainat yleistyvät jatkuvasti.

Nordea edistää taloyhtiöiden vihreää siirtymää yhteistyössä Euroopan investointipankin (EIP) kanssa tarjoamalla energiatehokkuutta ja kestävää kehitystä tukevia rahoitusratkaisuja niin kutsutun Verde-ohjelman kautta.

”Jos energiaremontti täyttää määrätyt energiatehokkuuskriteerit, taloyhtiö voi saada vihreää lainaa edullisemmilla rahoitusehdoilla. Verde-lainan ehtoina ovat muun muassa, että rahoitettavan kohteen energiatehokkuus todistetusti paranee”, Ruuska kertoo.

Kun Verde-lainan ehdot täyttyvät, on Nordean myöntämän lainan marginaali 0,25 % pienempi verrattuna tavalliseen taloyhtiölainaan.


Energiaremontin rahoitusvaihtoehtoja taloyhtiöille ja yrityksille

Perinteinen taloyhtiölaina

  • Taloyhtiöiden tarpeisiin räätälöity rahoitusratkaisu esimerkiksi LVIS-saneerausten tai energiaremonttien toteutukseen.

Vihreä laina / Verde-laina

  • Euroopan investointirahaston tukema rahoitusratkaisu, jolla voidaan rahoittaa esimerkiksi taloyhtiöiden energiaremontteja. Jos hanke täyttää Verde-lainan ehdot, on rahoitus tavallista taloyhtiölainaa edullisempi.

EIR-kestävyystakauslaina

  • Myös Euroopan investointirahaston tukema ratkaisu, jossa energiatehokkuushankkeille on mahdollista saada jopa 80 prosentin takaus Euroopan investointirahastolta. Ylimääräinen takaus vähentää omien vakuuksien tarvetta ja mahdollistaa paremmat lainaehdot.
  • Lue aikaisempi artikkelimme EIR-lainoista täältä

Vihreät yrityslainat

  • Yrityksille suunnattu rahoitusratkaisu, joilla voidaan tukea yritysten ympäristö- ja energiatehokkuustoimia.

Hyvin hoidettu taloyhtiö on luotettava taloyhtiö

Energiaremontti nähdään usein myös asunnon arvoa parantavana investointina: 26 % Nordean kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä kertoo asunnon arvonnousun kannustaneen energiaremontin tekoon.

”Taloyhtiöt, jotka ovat tehneet energiaremontteja, ovat todennäköisesti houkuttelevampia kuin ne taloyhtiöt, jotka eivät ole näitä toimenpiteitä ajallaan tehneet. Tässä mielessä kannustan energiaremonttien tekemiseen ajallaan”, Ruuska sanoo.

Remonttien hoitaminen jämptisti parantaa taloyhtiön asemaa myös pankin silmissä. Rahoituksen saaminen voi vaikeutua huomattavasti, jos taloyhtiön remontointi on jäänyt retuperälle.

”Taloyhtiölainojen myöntämisessä ykköskriteeri on se, että taloyhtiöstä on pidetty hyvää huolta. Ajallaan tehdyt remontit ja ajantasainen suunnitelma sekä pienentävät riskejä että osoittavat taloyhtiön kyvyn toimia luotettavasti ja asianmukaisesti”, Ruuska kertoo.

Energiatodistuksen merkitys rahoituspäätöksissä on kasvanut huomattavasti. Pankit tiedustelevat sitä asiakkailtaan yhä useammin, sillä energiatehokkuus vaikuttaa suoraan asumiskustannuksiin ja asukkaiden maksukykyyn.

”Kun energialuokka on hyvä, lämmityskustannukset ja tätä kautta myös asumisen kokonaiskustannukset ovat pienemmät. Tällöin yksittäisen asiakkaan maksukyky on parempi, mikä puolestaan mahdollistaa suuremman unelman toteuttamisen”, Ruuska kertoo viitaten paremman maksukyvyn mahdollistamaan suurempaan lainamäärään.

Mitä pankki huomioi energiaremontin rahoituspäätöstä tehdessään?

Pankit tarkastelevat useita tekijöitä energiaremontin rahoituspäätöksen yhteydessä. Mikko Ruuskan mukaan tärkeimpiä ovat:

  • Aiemmat remontit ja suunnitellut toimenpiteet:
    • “Remonttien tekeminen ajallaan osoittaa taloyhtiön kyvyn pitää huolta omaisuudestaan. Tämä parantaa taloyhtiön luotettavuutta myös pankin silmissä”
    • ”Suosittelemme, että taloyhtiön kunnossapitosuunnitelma tehtäisiin kymmenen vuoden aikajänteellä. Lain vaatima viisi vuotta on lopulta melko lyhyt aika, joten suosittelemme katseen kohdistamista hieman pidemmän ajan päähän”
  • Riskienhallinta ja taloyhtiön maksukyky:
    • ”Käymme läpi taloyhtiön taloudellisen tilanteen ja arvioimme maksukyvyn. Raha-asiat tulisi olla hoidettu mallikkaasti, ja optimitilanteessa taloyhtiöllä ei ole merkittävästi aiempaa velkarasitetta”
    • ”Yleisesti ottaen korkoriskien suojaus on suositeltavaa. Vaikka koko lainaa ei tarvitsisi suojata, esimerkiksi puolet lainasummasta voidaan suojata korkojen vaihtelulta.”
  • Energiatodistus ja energiatehokkuusvaikutukset:
    • Toimien vaikuttavuus on tärkeä seikka, kun rahoituspäätöstä tehdään. Pankkia kiinnostaa, mikä rahoituskohde itsessään on, eli onko kyseessä lämmitysjärjestelmän saneeraus, aurinkopaneelit, sähköautojen latausjärjestelmä ja niin edelleen.”
    • ”Energiatodistuksen merkitys on kasvamaan päin, sillä sen avulla pystytään arvioimaan ja todentamaan hankkeiden energiatehokkuusvaikutukset. Tällä tiedolla on olennainen rooli, kun on kyse esimerkiksi Verde-lainan kaltaisen vihreän rahoituksen ehtojen täyttämisestä”

Miten sujuvoittaa energiaremontin rahoitusprosessia?

Energiaremontit ovat suuria hankkeita, ja rahoituksen järjestyminen sujuvasti on kaikkien osapuolten etu. Mikko Ruuska suositteleekin, että pankkiin oltaisiin yhteydessä mahdollisimman aikaisin.

”Kannattaa ottaa yhteys pankkiin jo suunnitteluvaiheessa, mieluiten jo suunnittelun alussa. Tällöin kaikille osapuolille on heti alusta asti selvää, millä edellytyksillä rahoitus on mahdollinen.”

Ruuska korostaa suunnitteluvaiheen tärkeyttä.

”Pankille kannattaa toimittaa e-lukulaskelmat, jotka osoittavat remontin vaikutukset energiatehokkuuteen. Tämä helpottaa lainaneuvotteluita ja voi parantaa ehtoja merkittävästi, mahdollistaen esimerkiksi Verde-lainan”

Lisäksi on suositeltavaa kartoittaa erilaisia korkosuojauksen vaihtoehtoja ja varmistaa, että kaikki remonttiin liittyvät riskit on arvioitu huolellisesti. Hyvä suunnittelu ja selkeä remonttistrategia auttavat saavuttamaan rahoituksen jouhevammin.

Yhteenveto energiaremonttien rahoituksesta

Hyvin suunniteltu ja toteutettu energiaremontti on investointi, joka pienentää asumiskustannuksia ja parantaa asuntojen arvoa pitkällä aikavälillä. Pankit arvostavat hyvin suunniteltuja hankkeita, joissa energiansäästöt ovat todennettavissa. Yhteistyö pankin kanssa alusta asti ja eri rahoitusvaihtoehtojen huolellinen arviointi varmistavat onnistuneen remonttiprojektin. Pankkiin kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämä jouhevoittaa rahoituksen saamista ja projektin läpivientiä.

HögforsGST:n HybridHEAT-järjestelmä yhdistää kaukolämmön, maalämmön ja lämmön talteenoton parhaat puolet pienemmällä alkuinvestoinnilla. Tutustu hybridilämmityksen mahdollisuuksiin ja tyytyväisiin asiakkaisiimme alta!

Lue lisää