Mihin suuntaan energiaremonttien tuulet puhaltavat vuonna 2025?
Viimeiset vuodet ovat olleet haastavia kiinteistö- ja remonttialalla, mutta onneksi energiaremonttia suunnittelevalle on tarjolla esimerkiksi uudenlaista lainantakausta, avustuksia sekä uusia innovaatioita. Trendeissä näkyy myös selkeästi halu pienentää asumisen kustannuksia ja hiilijalanjälkeä.

Trendi 1: Kestävät investoinnit yhä suositumpia

Vihreä siirtymä ja ilmastotavoitteet näkyvät myös energiaremonteissa, sillä kestävät investoinnit ja energiatehokkaammat lämmitysjärjestelmät ovat yhä suositumpia.

Kestäviin ja ympäristöystävällisiin lämmitysremontteihin on myös saatavilla avustuksia ja parempia lainaehtoja, joten siirtymää ympäristöystävällisempään lämmitykseen halutaan selkeästi tukea. Esimerkiksi Euroopan Investointirahasto tarjoaa lainantakauksia kestäviin investointeihin. Lisäksi ELY-keskukset tukevat pientalojen siirtymistä pois öljylämmityksen piiristä.


Trendi 2: Remontin tavoitteena on usein lämmitys- ja asumiskustannusten pienentäminen

Nordean teettämän kyselyn mukaan 28 % taloyhtiöistä on toteuttanut energiaremontin viimeisen viiden vuoden aikana, ja yleisin syy remonttiin ryhtymiselle on ollut lämmityskustannusten pienentäminen. Korkojen noususta ja inflaatiosta huolimatta energiatehokkuuden parantaminen on koettu taloyhtiöissä merkityksellisenä investointina.

Kun energialuokka on hyvä, lämmityskustannukset ja tätä kautta myös asumisen kokonaiskustannukset ovat pienemmät.


Trendi 3: Eri lämmitysmuotojen yhdistäminen samaan järjestelmään yleistyy

Taloyhtiöiden ja kiinteistöjen ei enää tarvitse valita maalämmön ja kaukolämmön väliltä, vaan molemmat voi yhdistää samaan järjestelmään. Tämä tarjoaa suuremmat säästöt ja pienemmän hiilijalanjäljen.

Hybridi­lämmitys on keino yhdistää useita lämmönlähteitä, ja se on jatkuvasti suositumpi vaihtoehto kiinteistöjen lämmittämiseen. Suosituimpia yhdistelmiä hybridilämmityksessä ovat kaukolämpö ja maalämpö tai kaukolämpö ja poistoilman lämmön talteenotto.

  • Maalämpö osana hybridilämmitystä: Kustannustehokas ja ekologinen, ilman suuria investointikuluja. Maalämpöjärjestelmän voi mitoittaa maltillisemmin, mikä säästää näin rahaa alkuinvestoinnissa. Kaukolämpöä voidaan käyttää tukemaan maalämpöjärjestelmää kaikista kylmimpinä hetkinä.
  • Kaukolämpö osana hybridilämmitystä: Kiinteä ja ennakoitava hinta sekä käytännössä 100 % toimitusvarmuus. Hyödynnä kaukolämpöä maalämmön ohella sähkön ollessa kallista tai kun pakkanen painuu reilusti miinukselle.
  • Lämmön talteenotto osana hybridilämmitystä: Älä puhalla poistoilman lämpöä harakoille, vaan hyödynnä se kiinteistön lämmityksessä osana hybridijärjestelmää.

Trendi 4: Energiaremonteilla haetaan kiinteistön arvon nousua

Suomessa erityisesti omistusasunto on perinteisesti nähty keinona kasvattaa varallisuutta. Kiinteistöjen kunnossapitoa ei kuitenkaan kannata jättää retuperälle, sillä remonttien hoitaminen ajallaan on omiaan pitämään asunnon arvoa yllä, tai jopa kasvattamaan sitä.

Energiaremontti nähdäänkin usein kiinteistön arvoa parantavana investointina: 26 % Nordean kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä kertoo asunnon arvonnousun kannustaneen energiaremontin tekoon.